sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Minnan ja Susannan langat

Viikonloppuna kokoonnuimme
kasvivärjäyskurssille ja lopputuloksena
oli taas IHANIA LANKOJA!
Sormet ihan syyhyää päästä
näitä neulomaan, mutta ei auta,
sillä mikään näistä ihanuuksista
ei jäänyt minulle,
vaan matkasi kurssilaisten
mukana. Minnan mustikanvarpuliemestä
tuli niin kauniita sävyjä,
että kai tässä joutuu itsekkin
vielä mustikkametsään
tänä syksynä!








Tässä taas kanervaa ja nokkosta, kanervaa  oli suhteessa vähän lankaan nähden samoin kuin nokkostakin, joten sävyistä tuli vaaleita ja lempeitä.


Sanaisesta tuli kaakaon värinen, joka oli
yllättävää, koska itse oli viime syksynä
saanut siitä harmahtavan vihreää
samalla reseptillä lisäämällä puretukseen kuparisulfaattia.  Ehkä syksy oli tehnyt
jo tehtävänsä, kun keruuaika oli kuukautta myöhäisempi.
Alimmassa kuvassa on nokkonen ja krapin kylmävärjäys,  tänä syksynä krappista ei saatu niin hehkuvan punaisia kuin viimeksi, koska laitoimme varmaankin liian ahneesti lankoja värjäykseen suhteessa krapin määrään. Käytännössä esipuretetut langat olivat viisi päivää krappiliemessä, mutta sopivan lämmintä paikkaa ei ollut, että olisimme saaneet liemen käymään, kun talon lämmityskin on vielä aika minimillä


5 kommenttia:

  1. Mustikan varvuilla? En ole ennen kuullut, sitä voiskin kokeilla. Saniaislangan eri värisyyttä jäin miettimään. Kyllähän se kupari tuon rusehtavan langan vihreäksi muuttaa, eli jäikö tänä kesänä kupari pois?

    VastaaPoista
  2. Mustikan varpuja mulla oli n. 0,5kg ja sillä sai yhteensä 100g lankaa eli 50g ekassa värjäyksessä ja jälkivärjäyksessä kans 50g.

    VastaaPoista
  3. Minnan mustikanvarvuilla tuli tosi herkkuvärit, ensimmäisestä värjäyksestä tuli ihanan lämmin ruskansävy ja toiseenkin lankaan riitti vielä hyvin lämmintä keltaista. Ihan varma en ole oliko lanka Woolia vai Nallea! Saniaislangasta ei jäänyt kupari pois ja ohje otettiin kirjasta Luonnosta väriä lankoihin, joten tuo ruskea on edelleenkin mysteeri!

    VastaaPoista
  4. Käytin kaikissa värjäyksissä woolia, paitsi siinä krapin kylmävärjäyksessä oli 7veljestä.

    VastaaPoista
  5. http://wildchild-minna.blogspot.com/

    VastaaPoista