sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Viikonloppu ahkeraa värjäystä!

Tässä osa langoista kuivumassa, sää ei suosinut kuvausta, sillä koko päivän oli ulkona hämärää ja sateista. Mutta uskomaton määrä saatiin lankoja värjättyä ja kokeiltua eri kasveja ja jopa sieniäkin. Kokeilimme pietaryrttiä, lupiinia, raparperia, tarhakäenkaalta, siankärsämöä, sireenin- , luumun ja lepän lehtiä, puna-apilaa, peltosauniota, suopursua, sipulinkuoria, leskenlehden lehtiä, krassia, marja-aroniaa, kielon kuihtuneita lehtiä, punaista tammenlehtisalaattia, - olikohan siinä kaikki? Tietysti myös krapin kylmävärjäystä ja jälkivärjäystä krapilla perinteisesti, näin saimme myös punaisia lankoja! Lisäksi teimme muutamia värikoktaileja.  Kurssin lopuksi kokosimme vielä muovipussiin kasvien rääppeistä kylmävärjäyksen esipuretetulle langalle ja katsomme sitten muutaman päivän päästä, millaisia värejä rääpeet ovat antaneet lankaan.  Mukavaa oli ja ihania lankoja saimme roppakaupalle syksyn tuleviin neuleisiin ja kudonnaisiin. Suorastaan sormia syyhyttää päästä neulomaan!

2 kommenttia:

  1. Aikamoinen värikirjo! Toivottavasti aronia lankanne saavat ajan myötä pitää värinsä.

    VastaaPoista
  2. Ei haittaa!
    Ohjeistin kurssilaisia kutomaan niistä sukkia tai käyttötekstiileitä ei mitään arvokasta seinätekstiiliä! Sukat ehtii varmaan kulua puhki, ennekuin väri haalistuu - luulisin! Terv. Tuija

    VastaaPoista